Anastasiya on löydettävä!

Villa Calaverassa päivät vaihtuivat ja yhä pitenevät illat alkoivat syksyä myöten olemaan viileämpiä ja kylmempiä. Irina on petrannut kovasti emännän hommissa Anastasiyan ollessa edelleen karkuteillä, ainakin hän on yrittänyt. Ennen hän sai vain hoitaa siivouksen, nykyään hän saa tehdä kaiken naisille kuuluvat tehtävät kotona. Kumpa Anastasiya tulisi jo takaisin, miehetkin toivoivat sitä - syystä jos toisesta - erittäin hartaasti.

Irinan puuro keittyy ylitse lähes joka aamu.

Irina on lähes aina joko krapulassa tai huppelissa.

Irinan perään täytyy katsoa.

"Yarrr, olen suuri mmmerimiäs!"
 

 Irina nyt vain on Irina.

Toisaalta, Irina ei diivaile ja hän ei pelkää ottaa kirvestä käteen saadakseen sopivan kokoista puuta lieden sisuksiin. Ja jos hän tapaa rotan, Irina ottaa rohkeasti kaulimen ja lähtee ajojahtiin sen sijaan, että nousee kirkuen korokkeelle.

Irinalla tuntuu myös olevan aikaa auttaa muita.

Koittipa viimein ilta, jolloin talon väki kerääntyi lopulta yhteen kupposten ääreen pohtimaan Anastasiyaa. Hän on ollut jo liian kauan poissa. Hidalgo alkoi olla jo huolissaan ja hänet tavattiin usein pyörittelemässä vihkisormustaan ajatuksiinsa upputuneena. Kun aurinko on korkeimmillaan seuraavana päivänä, olisi miesten määrä lähteä taas merille "hieroskelemaan kauppoja", kuten herra Hidalgo tapaa sanoa. Vaan miten Hidalgo osaa mennä, jos tukikallio on kadoksissa?

Huolestunut Hidalgo sekä Irina syömässä pullaa. Talon toinen miespuolinen asukki, "Hidalgon vasen käsi", on kuistilla tupakilla ;)
 
Yleensä kylillä liikkuu villejä huhuja ja kukaan ei liiku missään ilman, että tästä tiedettäisiin. Anastasiyasta puuttuva tieto on huolestuttavaa, jos ei oteta lukuun muuan vanhaa erakkomiestä, alias "Rommipartaa". Hän kertoilee kännispäissään tavernan jakkaralla nähneensä merikäärmeen liikuskelevan maha pullollaan rantavedessä. "Eikä siinä vielä kaikki", tarinoi Rommiparta skandaalinkäryinen sävy äänessään, "...sillä roikkuu mustaa tukkaa suupielessä!"

Rommiparta nauttii tarinoitsijan ja arvuuttelijan maineesta ja hän on kylän suurin vedättäjä. Eikä humala tuo lainkaan lisää uskottavuutta tälle meri-ilmaston pieksemälle ukkoparalle. Mutta koska tämä on ainoa tieto Anastasiyasta, oli aika lähteä etsimään jälkiä huhutusta merikäärmeestä yön hämärään. Ainakin se pahin vaihtoehto voitaisiin sulkea pois, tuumaili Hidalgo.

Ja niin raskas taival trooppiseen yöhön alkoi, tavoitteena löytää Villa Calaveran vihattu ja rakastettu prinsessa, Hidalgon sydänkäpynen. Pian kuului huolen sävyttämiä kaikuja, jotka kantautuivat raskaina palmujen ylitse huudellen Anastasiyaa.

Kohtalokas peili - osa 2 (ei herkille!)

Anastasiyasta ei kuulunut seuraavana päivänä, joten Hidalgo kumppaneineen päätti ottaa härkää sarvista kiinni ja he ryhtyivät väsäämään yllätystä Anastasiyalle, jahka hän palaa kotiinsa. Talossa ei olla kovinkaan huolissaan madamesta vielä, onhan hän aikaisemminkin järjestänyt ties millaisia kohtauksia ja lähtenyt kävelemään sen jälkeen. Joten Anastasiya, kun palaat, katsohan mitä talolle on tapahtunut!

Tunnistaakohan Anastasiya enää Villa Calaveraa? Toivottavasi hän ei kulje ohitse. Siksipä laitettiin pääkallolippu liehumaan katonrajaan, se toimii myös merkkinä tunkeilijoille, että tänne ei ole tulemista.

Sillä välin toisaalla:

Anastasiya oli lähtenyt raivon vallassa ulos ja käveli läheiseen merenrantaan pohdiskelemaan tunteitaan Hidalgoa kohtaan. Vaikka Anastasiyan mielestä Hidalgo on täysi poropeukalo ja on yksin hänen syytä, että arvokas peili meni rikki, ei hän voinut kiistää, että Hidalgo on myös hänen elämänsä mies. Se ainoa ihminen maailmassa, jonka kanssa jakaa arki.  Anastasiya alkoi harmittelemaan Hidalgon syliin heittämäänsä koruaan ja nappasi povensa uumenista varakorun, jonka laittoi kaulaansa. Hänen tulee näyttää aina edustavalta, oli sitten mikä tahansa! Anastasiyaa alkoi painostamaan ja päätti lähteä kotiinsa vasta aamulla, nyt hän ei sietäisi nähdä miestään! Ja mitä täällä merenrannalla voisi muka tapahtua? Kaunis tähtitaivas ja leuto sää. Hän nukahti trooppisen metsän katveeseen puuhun nojaten.

Aamu kun sarasti, Anastasiya havahtui kummalliseen kahinaan ja siihen, kuin joku tai jokin olisi tuijottanut häntä. Taivas synkkeni. Hän avasi silmät ja...

IIIIK!

La Serpent Albina!! Hirmuinen merikäärme!

"Ei, ei, älä syö minua!", Aneli Anastasiya. Mutta kun luonto on nälkäinen, luonto ottaa sen minkä se haluaa ja tarvitsee. Kukaan ihminen ei kykene taistelemaan sitä vastaan.

Alkoi hirmuinen kamppailu La Serpent Albinaa vastaan - legendaarinen ja kaikkien pelkäämä merikäärme, jonka kita on luonut seudulle paljon leskinaisia.

Anastasiya joutui taipumaan häntä vahvemman tahtoon eikä hän enää nähnyt päivänvaloa. Jäljelle jäi vain taistelussa irronneet korut ja silmälappu, sekä merikäärmeen raskas vana valkoisessa rantahiekassa joka johti takaisin turkoosiin veteen.

Kohtalokas peili

Aula oli vihdoin saanut kunnon lattiat ja naiset olivat suunnitelleet innokkaasti sen sisustamista. Taulujen ja peilien ripustaminen ei käy ilman vasaraa ja nauloja, joten kenenkäs muun kädessä ne pysyisivät paremmin kuin Hidalgon?

Ensin Hidalgo piti herättää, vaikka ilta alkoikin jo olla pitkällä. Kun hänet oli saatu alakertaan, Irina aloitti Hidalgon hiillostamisen:

"Eikös tämä kynttilähörskä sopisi tuohon niin, kattoon, siis tuohon noin?"

Anastasiyallakin oli jotain sydämellään:

"Auta kulta, tämä painaa kuin merirosvon kulta-arkku ja haluaisin tämän tuonne!"

"Hhnnggh, mistä hemmetistä olet tämän oikein saanut!"

Higalgo auttoi ensin Anastasiyaa raskaan perintöpeilinsä kanssa. Perintöpeilikin voi olla jonkun toisen suvun perintöä, mutta on sattumoisin pudonnut kuormasta. Hän sovitteli sitä paikalleen ja Anastasiya nyökkäili innokkaasi.

"Hieman vasemmalle!"

-Hnngh...

"Ei kun, nyt, käännä oikealle, se on vinossa"

-Hnngnghghh!!!

"Siinä!"

Anastasiya ei nostanut pikkurilliäkään saadakseen peilin paikalleen, joten Irina kävi laittamassa hiilen palalla merkin seinään. 

Ripustamisessa hän sen sijaan halusi olla mukana edes sen verran, että ei mustasukkaisuuttaan voinut antaa Irinan pitää huojuvilla juopon käsillä naulasta kiinni. Siitä ei tulisi sitten niin mitään! Tosin se olisi ollut hänelle ihan oikein saada tuta peukaloonsa, tuumaili Anastasiya.

"Toisitko vasaran ja naulan, rakas?", huuteli Hidalgo närkästyneenä peilin sovittelusta.

"Etkä lyö minun sormilleni, tai se on viimeinen tekosi, senkin karvanaama!", uhosi Anastasiya ja piteli naulaa seinää vasten kun Hidalgo yksikätisenä ryhtyi tähtäämään kantaan.

"Naputi naputi, bang bang!"

Peili saatiin ripustettua vihdoin ja Anastasiya hykerteli onnesta. Nyt hän voisi ihastella itseään! Hän kääntyi pois peilin luota nojaamaan rappuseen, onhan se varsin raskasta osallistua miesten töihin. Yht'äkkiä kuului kauhea mekkala.

"Ryskis!"

Peili tipahti!

"Voi Herra paratkoon, en saata uskoa sitä, mitä näen! En voi katsoa!"

Miten dramaattista! Anastasiyan peiliin tuli särö!

Vallitsi hetken hiljaisuus ja talon ilmapiiri vajosi synkkään odotukseen, mitä seuraa tästä kamalasta tragediasta. Anastasiyan rakas peili tosiaan oli rikki, eikä sitä voisi enää korjata, ikinä. Tämähän on yksin Hidalgon syytä!

Anastasiya veti melonit sieraimiinsa tapahtuneen johdosta ja esille kuoriutui paholais-diiva. Irina yritti rauhoitella häntä.

"Anastasiya! Jos mää meen tähän näin niin, et edes huomaa, että se on rikki!"

Voi Irina, kumpa olisit onnistunut korjaamaan tilanteen. Anastasiya pillastui moisesta enemmän.

Hidalgo sai kuulla kunniansa, tämä ei voi olla näin! 

Ja voi Hidalgo-parkaa. Hän oikeasti yritti parhaansa. Hän yritti rauhoitella vaimoaan tuloksetta. Anastasiyan sanat ja herjaukset eivät olleet julkaisukelpoista tavaraa, ei siten alkuunkaan.

"En kestä katsoa sinua enää! Olet pelkkä roisto, kädetön roisto jolla on ainoassa jäljellä olevassa kädessään peukalo keskellä kämmentä! Senkin saamaton NOLLA!"

Näiden sanojen saattelemana Anastasiya repi kaulakorunsa yltään ja heitti sen Hidalgon syliin.

"Minä häivyn! En siedä sinua!"

Hidalgo jäi katsomaan paukkuvan ulko-oven perään järkyttyneenä Anastasiyan reaktiosta. 

"Se on vain yksi peili!", huusi hän perään, mutta tuloksetta.

Jopa karskein mies voi tirauttaa muutaman kyyneleen, kun nainen suuttuu ja lähtee paukkuvien ovien myötä pois. Irina yritti parhaansa mukaan lohduttaa.

"Elä sää murehdi kuule, se on vaan yksi akka muiden joukossa. Lähetään me kapakkaan naukkaamaan muutamat rommelot ja hommaat sieltä uuden!"

Ja niin he lähtivät paikalliseen kapakkaan. Anastasiyaa ei näkynyt koko yönä. Missä hän on ja tuleeko hän koskaan enää takaisin?

Hattukarnevaalit!

Kun väki on poissa, kissat hyppii pöydillä, vai miten se meni? Entä kun ne tulee takaisin, silloin ainakin Villa Calaverassa juhlitaan ja ihmetellään ryöstösaalista!

En ole jaksanut kauheasti keskittyä talon remonttiin ja omaan nukkekotifilosofiaani kuuluu, että keskeneräistä asuntoa ei voi kalustaa. Nyyh! Typerää, tiedän. Voihan niitä tehdä vaikka jemmaan? E-hei, en voi. En pysty ennen kuin talo on valmis! Olen silti viime päivät tehnyt paljon erilaisia juttuja, mm. arkkuja, hattuja, väännellyt henkareita ja kaikkea muuta ihanaa pientä. Ainoa vain, että niitä tulee herkästi ylitse oman tarpeen! 

Olen aina rakastanut pirttipöytiä ja olen haaveillut kauan sellaisien oikeaoppisesta tekemisestä. Otinpa sitten biltema-tikut sekä jiirisakset kätösiini (jess, jiirisakset! Ostin sellaiset menneellä viikolla ja en ymmärrä miten olen pärjännyt ilman) ja rupesin naps-naps-leikkelemään lautoja. Ja kah, niin syntyi pirttipöytiä. Oikein useammat kappaleet!

Tein niitä jopa neljät, eri värisinä ja koska ne on lundby-kokoa (ei tule kiusausta jemmata omaan taloon, sillä sinne ei sovi pirttikalusto) niin laitoin facebookissa nukkekotikirpparille myyntiin. Äitini on kova tekemään sinne kaikkea kivaa ja hän osaltaan on tartuttanut kirppiskuumeen minuun. Suunniteltiin, että ensi vuonna voisimme mennä markkinoille rikastuttamaan nukkekotivalikoimaa ja samalla toki hakemaan itselle kaikkea mukavaa. Tuleva vuosi, tule jo!

Ne hatut!

Pirttikalustojen lisäksi suurena intohimonani on viimeaikoina ollut laatikot sekä hatut. Siis hatut! Olen kiertänyt ympäri Helsinkiä etsimässä höyheniä ja leikitellyt hattuideoilla. Hattuja! Leikitään, että nämä on Hidalgon ja kumppaneiden ryöstösaaliita, ne tuli tänään takaisin kotiin meriltä ja huomenna ne jatkaa remppaa. Jos jaksavat? Meriltä paluuhan tarkoittaa luonnollisesti armottomia juhlia, kosteita sellaisia...

Hidalgo hörppii terätettyä maitoa

Mukkelis-makkelis! Kaikille huolestuneille tiedoksi, että Irinalla on känni-tuuria ja ei ole (vielä) loukannut itseään ;D Ehkä on tullut jälleen muutama otettua liikaa. Onhan se kivaa, että miehet tuo uutta rommilaatua meren tuolta puolen!

Tälläisiä aarteita Anastasiya on bongannut ryöstösaaliin seasta. Ja näitä on paljon!

 Burlesque? Anastasiya sanoo ei kiitos moiselle hienostelulle!

Hups, kuka sammutti valot?

Aivan liian naisellinen!

Muutkin innostuivat kokeilemaan hattuja.

 Mikä myssy! Ja kultainen sellainen. Irinalla on meikki hieman levinnyt illan saatossa :D

Irina tykästyi tähän hattuun.

Hidalgo yritti pelastaa äijän maineensa kokeiltuaan ensin kellertävää daamien hattua. Luonnollisesti tämä ei ole myöskään miesten hattu...

Mutta mitäs sieltä hattujen alta löytyikään? Vihdoinkin jotain Anastasiyan mieleen!

Rouva Salaperäinen! Kauniit naamiot löytyi ja Anastasiyan on pakko saada lisää, nämä hän pitää! Laitetaan mies asialle, jospa seuraavalla kerralla löytyisi teatteritavaroita rahtaava alus ;)

Keittiöremontti

Herra Hidalgo Aikoo uhmata keittiön seinää ja maalata sitä, yaaarr!

Päivä kääntyy iltaan ja siinä se Valtamerten Valtias itse on keskittyneenä, maalaaminen loppusuoralla, hnnngh... Tuskan hiki nousee!

Anastasiya leipoi pihan leivinuunissa pullia reippaalle miehelleen ja sai lähes sydänkohtauksen nähdessään seinät. Ei se väri ollut se, mikä shokeerasi, vaan se, että Hidalgo maalaa!

Hidalgo olikin sopivasti valmis ja heitti maalintäyteisen essun tikapuille. Pullaa! Yhdessä on mukava työn jälkeen nautiskella lämpimäisistä :)

Alla kuvia yksityiskohdista.

Maalipurkki ja pensseli, maalin tuhrima suojapaperi pöydällä.

Huh, miten tikkaat onkin maalissa! 

Pöytä sekä suojapaperit lattialla. Takana essu tikkailla ja pöydän yllä käydään taistelua parhaimmista voisilmäpullista.

Seuraavana aamuna odotti enää sotku. Ei sitä täydellä vatsalla siivota, ei tässä talossa :)

Saanko esitellä: Villa Calavera

Villa de Amor, tuo rakkauden täytteinen talo Karibianmeren rannalla oli asutettu onnellisen, nuoren pariskunnan toimesta. He olivat saanut talon häälahjaksi isännän kaukaisilta sukulaisilta, joiden juuret on voitu jäljittää 1600-luvun alun Espanjaan asti. Siitä taaemmaksi aikaa mentäessä vain Kaikkivoipa voi tietää mistä päin suurta ja levotonta maailmaa esi-isät ovat tulleet. Kapinat ja vallankumoukset, roviot sekä sodat ovat pyyhkineet tärkeitä sivuja historian kirjasta joka on kirjoitettu jälkiläisille esitettäväksi.

Kotia kohti

Isäntä ja emäntä, Villa de Amorin asukkaat lähtivät matkaan hääyön jälkeisenä päivänä Englannista heille osoitettuun paikkaan valtameren toiselle puolelle. Matka oli kestänyt monta piinaavaa kuukautta ja laivalla nähtiin nälkää - ynnättynä kylmyyden kanssa vain vahvimmat selvisivät määränpäähän Karibianmeren tropiikkiin.

Palmujen huojunnan katveessa tämä eriskummallinen huvila erottui heti maastosta sen jylhän julkisivun ansiosta. Sekä erikoinen, rakkauden täytteinen ja hento vaaleanpunainen väri ihastutti vasta nainutta pariskuntaa. He nimesivät sen välittömästi "Rakkauden taloksi", Casa de Amor, sillä se oli heidän rakkauden lahja. Talo tosin kaipasi hieman kunnostusta...

Vanha kuva (kuvattu v. 2012) ennen projektin alkua, Villa de Amor.

Tragedia

He elivät talossa sitä hiljalleen remontoiden viisi onnellista vuotta. Tänä aikana syntyi pieni poika josta pari saattoi olla erittäin ylpeä - niin komeat tummat piirteet! Mutta kävipä kerran niin, että isä vei neljävuotiaan poikansa kalaan pienellä puuveneellä turkoosiin mereen ja varsinaista kalaonnea ei ollut heille tuona päivänä suotu, vaikka - kirjaimellisesti - elämänsä vonkaleen he saivatkin. Hai kävi ja nappasi veneen suureen kitaansa vieden isän ja pojan mennessään. Peilityyneen vedenpintaan jäi jäljelle vain punainen, murheellinen verivana ja vastatervatun veneen lankkuja.

Madame oli murheellinen. Niin murheen murtama! Hän ei kertakaikkiaan syönyt kunnolla moneen päivään, ei nähnyt päivänvaloa lainkaan kyyneleiltään, ei! Vahva nainen kun hän olikin, surunäytelmä mursi hänen perustukset kuin maanjäristys siirtäisi vuoria. Hän alkoi aikanaan toipua, heikentyneenä, mutta ryhtyi saattamaan loppuun yksin sen minkä he olivat perheenä aluille laittaneet: Casa de Amor oli hänen kotinsa. Hän ei aikonut lähteä takaisin synnyinmaahansa vaan aloittaa täällä kaiken alusta, uudestaan.

 Julkisivu remontin aloittamisen jälkeen.

Lemmenpesästä autiotaloksi

Kävipä niin huono tuuri naisella, että puoli vuotta stressin täytteistä elämää tapahtuman jälkeen, hänen maalatessa keittiön seinää jakkara otti ja petti tukevien jalkojen alta. Sinne miehensä laittamaan lankkulattiaan hän muksahti niin, että reisiluut katkesivat ja päästä karkasi äly! Sisäkkö oli hälyttänyt apua ja emännän tila oli niin vakava, että hänen oli lähdettävä kaupunkiin, sivistyksen pariin, saamaan nykyaikaista hoitoa. Niin hänet vietiin pois, mitään mistään ymmärtämättä, mukanaan vain päällisvaatteet ja todistus henkilöllisyydestään.

Talo autioitui. Ovet paukkuivat ja narskuivat tuulen riepottelemina ja kaunis, keskeneräinen julkisivu alkoi kasvaa patinaa. Seudun meret olivat huhujen mukaan mustamaan kauhua herättäviä merirosvoja ja eipä aikaakaan, kun eräs sekakarvainen joukkio löysi Casa de Amorin, täynnä vanhaa elettyä elämää mutta niin kovin sieluttomana. Tavarat, huonekalut, arvoesineet... kaikki myytiin pois ja tämä rosvojoukko tuli jäädäkseen.

Uusi aika

Viesti mustanpuhuvasta joukosta talossa kiri talon lahjaksi antaneille tahoille ja korkea ikä ja tuberkuloosi ei suosinut matkaajaa noina aikoina. Arvokas kun talo oli, sitä ei sopinut jättää tyhjilleenkään. Syntyi kaikkia osapuolia tyydyttävä kauppa: Rosvot saivat jäädä, jos huolehtisivat talosta. Ja koska Casa de Amor on rakkauden talo, joukon naiset vaativat saada jäädä sinne ja asua siellä. Ja mikäpä miehillä on siinä kohtaa sanottavana? Vain se, että huvilalle päätettiin antaa uusi nimi. Nimi, joka kertoo kansalle, ettei sinne ole menemistä. Nimi, joka kantaa myös merirosvojen lippua. Talo ristittiin uudestaan ja se ristittiin Pääkallohuvilaksi - Villa Calavera!